Murupolku

Fimea tukee lääkeasioiden uudistusta apteekkitaloustiedoilla

Fimea tukee lääkeasioiden uudistusta apteekkitaloustiedoilla

© GettyImages/AlexanderFord

Naisfarmaseutti työskentelee apteekissa.

Yhtenä lääkeasioiden uudistuksen tavoitteena on pienentää apteekkijärjestelmän osuutta lääkehoidon kustannuksista vaarantamatta lääkkeiden saatavuutta, palveluiden saavutettavuutta tai rationaalista hoidon toteutumista.

Vuonna 2021 Fimean lääkealan kehittämistyö painottui lääkejakeluun kohdentuvien säästötoimenpiteiden valmistelun tukemiseen erilaisia vaihtoehtoisia keinoja tunnistamalla ja niitä kuvaamalla.

Fimea kerää säännöllisesti lääkejakeluun liittyvää tietoa

Fimea kerää apteekkien toiminta- ja taloustiedot vuosittain. Myös lääkkeiden tukkumyyntitietoja kerätään säännöllisesti. Tarvittaessa apteekeille ja lääkealan muille toimijoille tehdään yksittäisiä tietopyyntöjä ja kyselyitä.

Lääkejakelun ohjauksen tietopohja perustuu pitkälti lääkkeiden tukkumyynnin ja kulutuksen tietoihin. Lääkejakelun kehittämisessä tarvitaan myös tietoja apteekkitoiminnasta. Fimean verkkosivuilla julkaistavien apteekkitoimintaa kuvaavien tunnuslukujen ja indikaattorien avulla voi parhaimmillaan tarkastella muutoksia ja kehitystrendiä yli kymmenen vuoden ajalta.

Vuosittain verkkojulkaisuna julkaistavassa apteekkien tilinpäätösanalyysissä apteekeilta kerättyjä taloustietoja ja tunnuslukuja analysoidaan verkkosivuja yksityiskohtaisemmin. Lisäksi tilinpäätösanalyysissa kuvataan apteekkien yhteydessä toimivien yhtiöiden tilannetta.

Fimean tiedonhallinnan uudistamisen myötä viraston kokoamaa tietoa voidaan hyödyntää aikaisempaa enemmän.

Erillisselvitykset lääkejakelun kehittämisen tueksi

Tammikuussa 2021 julkaistussa lääketaksaa ja apteekkiveroa koskevassa selvityksessä koottiin yhteen apteekkimaksuun, apteekkiveroon ja lääketaksaan tehtyjä muutoksia, vuosien varrella esitettyjä muutosehdotuksia sekä arvioitiin mahdollisia muutosten esteitä. Selvityksessä tarkasteltiin myös keinoja, joilla lääketaksa- ja apteekkiverolainsäädäntöön voitaisiin tarvittaessa tehdä rakenteellisia muutoksia.

Edellä mainittua selvitystä päästiin hyödyntämään alkuvuodesta käynnistyneissä vanhuspalvelulain mukaisissa hoitajamitoituslaskelmissa, joissa ryhdyttiin arvioimaan keinoja, joilla voitaisiin saada 50 miljoonan euron säästö apteekkitalouteen liittyvillä keinoilla. Ensisijaisina keinoina nähtiin muutokset lääketaksaan ja apteekkiveroon. Tällaiset arviot edellyttävät mahdollisimman tuoretta tietoa sekä apteekkikohtaisia tunnuslukuja.

Vuoden 2021 aikana Fimea selvitti myös lääkkeiden koneellisen annosjakelun nykytilaa ja kehittämistarpeita. Selvityksessä tunnistettuja kehittämistarpeita tullaan hyödyntämään lääkeasioiden uudistuksen työssä.

Tarvitaanko apteekkitaloustietoa jatkossa laajemmin?

Perinteisesti apteekkitoiminnan tietoja on käytetty erilaisissa muutoslaskelmissa esimerkiksi lääketaksa- tai apteekkiveromuutosten vaikutuksia arvioitaessa. Tulevaisuudessa apteekkitoimintaa koskevat tiedot voisivat olla tarpeellisia hyvinvointialueiden päätöksenteossa esimerkiksi palveluiden kuten lääkkeiden koneellisen annosjakelun järjestämisessä.

Apteekkitoiminnan kehittämisen ja järjestelmän tehokkuuden näkökulmasta tietotarpeita kohdistuu jatkossa apteekkien tilinpäätöstietojen lisäksi myös apteekkien vähittäismyyntidataan, annettuihin alennuksiin, lääkkeiden annosjakelutoiminnan toteuttamiseen, apteekkien verkkopalveluun ja farmaseuttisten palveluiden kehitykseen.

Kerättyjen tietojen hyödynnettävyydessä ja eheydessä on kuitenkin vielä kehitettävää. Koska tietotarpeet ovat laajoja kokonaisuuksia ja käsiteltävät aineistot suuria, korostuu apteekkitoiminnassakin kansallisen tietoalustan tarve, jonne toimijat ilmoittaisivat tiedot säännöllisesti ja automatisoidusti.