Murupolku

Saga-rekisteri tuo automatiikkaa lääkevalmiste- ja myyntilupatietoihin

Saga-rekisteri tuo automatiikkaa lääkevalmiste- ja myyntilupatietoihin

© GettyImages/StudioU

Koristeellinen kuva.

Fimean ylläpitämän lääkevalmiste- ja myyntiluparekisteri Sagan merkitystä Suomen lääketiedon lähteenä on vaikea korostaa liikaa. Muut viranomaiset, esimerkiksi Kela ja Ruokavirasto, saavat Sagan ansiosta Fimeasta lääkevalmisteiden perusrekisterin, jota käytetään esimerkiksi kansallisen lääketietokannan tietopohjana.

Fimea otti Saga-rekisterin käyttöön lokakuussa 2020. Sitä edelsi usean vuoden työ, johon osallistui Fimeasta usean eri yksikön työntekijöitä.

– Sagaa lähdettiin aikanaan kehittämään muun muassa siitä syystä, että saisimme toimivamman ja modernimman myyntilupa- ja lääkevalmisterekisterin verrattuna aikaisempaan rekisteriimme, iRikseen, prosessipäällikkö Heidi Mustalammi sanoo.

– Sagaan kehitettiin uutta automatiikkaa ja siihen rakennettiin myös paljon uusia tietokenttiä, joiden myötä pystymme tuottamaan entistä enemmän lääkevalmistetietoa myös Fimean ulkoisille asiakkaille ja sidosryhmille.

Käyttöönotto sujui hyvin

Sagan käyttö on tähän mennessä sujunut hyvin, ja sen ominaisuuksia kehitetään jatkuvasti. Sagaan on rakennettu sähköisen myyntilupahakemuslomakkeen automaattinen sisään luku. Myöhemmin otetaan käyttöön myös automaattinen hakemuslaskutus.

– Itse olen ollut mukana Sagan kehityksessä alusta alkaen sekä myyntilupaprosessien ja eläinlääkkeiden substanssiosaajana että tuoteomistajan sijaisen roolissa, Heidi Mustalammi kertoo.

– Saga-projektin alussa meillä fimealaisilla oli suuri rooli siinä, että saimme opetettua hyvinkin monimutkaiset myyntilupaprosessit Solitan IT-väelle. Ja täytyy todeta, että erinomaisesti he kyllä kaiken ovat oppineetkin.

Rekisteri on osa Suomen parasta lääketietoa

Heidi Mustalammin työmäärä Sagan parissa on vaihdellut vuosien varrella. Tällä hetkellä rooli on hyvinkin suuri.

– Vuoden 2021 loppupuolella olemme enimmäkseen määritelleet Sagaan tulevan eläinlääkeasetuksen ja sen myötä tulevan EU:n yhteisen valmistetietokannan (Union Product Database, UPD) aiheuttamia rakennemuutoksia ja uusia hakemustyyppejä. Tässä samalla on siis pitänyt opetella, miten UPD toimii ja miten sen toimintamalli heijastuu Sagaan.

Sagan ominaisuuksien parantamista jatketaan edelleen. Sagan rooli koko Suomen lääkevalmisterekisterinä kytkeytyy vahvasti Fimean tavoitteeseen olla paras lääketiedon tuottaja.